Kohti itää
MM-kisat lähestyvät. Viimeisiä viedään.
MM-kisat lähestyvät. Viimeisiä viedään.
Judoliitto julkisti Tokioon matkaavan MM-joukkueen.
Judon olympiakarsinnat jatkuivat viikonloppuna Moskovan Grand Slamilla. Tarjolla oli kolminkertainen määrä pisteitä verrattuna tavalliseen maailman cupiin.
Kisakausi jatkui lauantaina Jaanan osalta Tallinnan maailman cupissa. Kolmella otteluvoitolla irtosi 5. sija ja ensimmäiset pisteet olympiarankingiin.
Erilainen matkakertomus Aamupostissa. Blogiin pääset tästä.
Lisäksi lupaamamme info olympialaisten karsintajärjestelmästä löytyy nyt vasemman laidan kuvalinkin takaa - Lontoon olympiakarsinnat.
30.5. sijoitukseni rankingissa on 14. Jaanalla on toistaiseksi pistetili avaamatta.
Olympiapisteiden metsästys jatkui osaltamme lauantaina Brasilian Sao Paolossa.
Grand Slamista lähti seuraavaa juttua:
Riihimäen Judoseuran Valtteri Jokinen ja Jaana Sundberg kilpailivat viikonloppuna judon Grand Slam-turnauksessa Brasilian Rio de Janeirossa...
Kilpailukausi lähestyy, joten taas on se aika vuodesta, kun omat ruokailutottumukset on asetettava suurennuslasin alle.
Aamupostissa ilmestyneeseen blogiini pääset tästä.
Eilen ilmestyi ensimmäinen kolumni Riihimäen ja Hyvinkään alueen paikallismediassa, Aamupostissa. Kirjoittelin ajatuksia itselleni hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta, Urheilija ei tervettä päivää näe.
Aamupostin sivuilta löytyy lyhyt esittely kolumnin startista. Sivuille pääset tästä ja ensimmäinen varsinainen juttu löytyy täältä.